Voimanainen

Kati

Tapasin kaimani Katin ensimmäistä kertaa työni merkeissä. Meikkasin ja kampasin hänet yrittäjägaalaan ja siitä alkoi ystävyys, joka perustuu vahvaan luottamukseen ja ymmärrykseen. Kaksi yrittäjänaista, jotka saavat yhdessä kohdata elämän hienoja hetkiä ja haasteita, toisen tukemana. Minä en esimerkiksi uskalla nukkua yksin ja menen Katin luo nukkumaan, jos jään yksin kotiin!
Kati on kotoisin Lapista. Hänessä on jotain ihmeellistä maadoittavaa määrätietoisuutta, joka kantaa vaikeinakin hetkinä. Ajattelen, että olen tässä ystävyydessä mielelläni se “juniori” ja saan Katilta arvokasta oppia – oli kyseessä elämänasenne tai asiakaskokemus.

Kati & Kati Kokan avajaisissa, kesäkuu 2020

Kati omistaa yhtiökumppaneidensa kanssa Lahdessa kolme ravintolaa: “Vuoden ravintolana” vuonna 2016 palkitun fine dining-ravintola Rouxin, Bistro Popotin sekä tuoreen, vuonna 2020 perustetun helmen satamassa: Bistro Kokan.

Kuvauspäivä

Aloitimme kuvauspäivän haastattelulla. Kati kertoi arvostansa huoliteltua ulkonäköä, joka saa olon itsevarmaksi ja viestii asiakkaille ja yhteistyökumppaneille Katin arvostavan heidän kohtaamistaan.

Katin toiveina oli helppo ja nopea arkimeikki, jonka voi nopeasti muuttaa näyttävämmäksi. Hiuksiin toiveena oli klassinen kiharakampaus tai ponnari. Kiireisenä yrittäjänä hän arvostaa kauneudenhoidossa nopeita rutiineja. Tästä lähtökohdasta suunnittelimme hänen elämäntyyliinsä sopivat lookit.

Katilla on ripsipidennykset ja hiustenpidennykset, jotka antavat nopeasti näyttävyyttä ilmeeseen. Aamuisiin kylppärihetkiin kuuluvat:

  1. herkän couperosaihon huolellinen kosteutus
  2. pikainen meikki
  3. hiusten kihartaminen

Iho

Ihonhoidossa keskityimme herkän ihon kosteutukseen ja kosteuttavaan voiteeseen, joka toimisi hyvin meikin alla. Jotta hoitotuotteet imeytyisivät mahdollisimman tehokkaasti, eivätkä rullaa meikkivoiteen alla, täytyy herkkä ja pintakuiva iho kuoria ensin.

Couperosaan taipuvalle iholle uskaltaa huoletta käyttää Deep Peel+Jelly Wash-yhdistelmää. Jelly Wash on helppo meikinpuhdistaja jokapäiväiseen puhdistukseen – myös silmämeikille. Kun pumppaukseen lisää kolikon verran Deep Peeliä, muuttuu puhdistusgeeli kätevästi kuorintageeliksi. Levitys koko kasvoille ja viiden minuutin vaikutusaika on nopea minikasvohoito kerran viikossa. Huuhtelun jälkeen voi jatkaa kosteutusta.

Kosteustuotteiksi valittiin ihoa rauhoittavat ja kosteuttavat Olivian Sensitive Spray Toner ja Sensitive Cream.

Meikki

Meikkiin valittiin ohut, mutta peittävä meikkivoide: Diego Nudissimo Glow 253W (3=tummuus, W=warm). Lämmin sävy häivyttää myös poskien punoitusta. Luomet pohjustettiin ja silmänaluset peitettiin lämminsävyisellä ja monikäyttöisellä kosteuttavalla peitevoiteella (Lift Concealer 122).
Koska Katin iho kiiltelee herkästi päivän mittaan, oli mattapinnan antava riisipuuteri oiva valinta kiinnittämään meikkivoide ja peitevoide. Lisäksi riisipuuteri sopii hyvin herkällekin iholle ja on koostumukseltaan tosi ohut.
Poskille ja luomille tehtiin kevyt varjostus  Full Face Paletten ruskeilla sävyillä ja poskille lisätiin koralliseen kiiltopunaan sopivaa Kripan Soft Papaya 04-poskipunaa. Katille sopivat tosi hyvin koralliset sävyt!

Kohotin kulman linjaa hieman tarkkakärkisellä kulmakynällä ja nostin karvoja ylöspäin värillisellä kulmageelillä 23.

.

Iltameikkiin fiksattiin pohjaa ja pohjustettiin huulimeikki peitevoiteella. Päälle sipaistiin Full Face Palettesta puuteria.
Huulille vaihdettiin näyttävämpi huulipuna The Lipstick 55 ja siihen sopiva rajauskynä 46. Huulipuna kaipasi lisää väriä poskille ja Full Face Paletten pinkimpi puna toimi tässä hyvin. Tällä nopealla muutoksella saatiin tumman paidan kaveriksi näyttävämpi ilme.

Hiukset

Hiukset päätettiin jättää Katille luontaisesti asettuvalle keskijakaukselle. Tyveen suihkutettiin kohotukseksi Dry Volume Blastia-rakennespraytä. (kampanjatuote)
Hiukset kihartuivat hetkessä Hot Toolsin tehokkaalla L-muotoisella raudalla. Kullattua puikkoa ei tarvitse pitää pitkään hiuksissa, vaan kiharat syntyvät viidessä sekunnissa per osio.
Pohjalle suihkutettiin joustavaa Flex-kiinnettä antamaan lämpösuojaa ja kestävyyttä kiharalle. Kihartamisen jälkeen lisättiin vielä suihkaus Flexiä ja kampaus oli valmis.

Kuvauspäivän päätteeksi kokeiltiin vielä yhtä kampausta: vaihtelua ja kestoa kampaukseen vauhdikkaisiin päivään luo ponnarilisäke. Se on supernopea ja helppo, mutta näyttävä kampaus arkeen ja juhlaan!

Kiitos ihana Kati, kun olit meidän mallina. ❤️